torstai 3. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluja

Tähän aikaan vuodesta täällä tehdään jo tohinalla jouluvalmisteluja. Vielä on tekemättä muutama lahja, joulukortit, osa laatikoista pakkaseen jne.

Mutta asioita ei ole tällä kertaa laitettu ollenkaan tärkeysjärjestykseen. Joulukortit on vasta aloitettu, mutta Pirpana sai jo joulumekkonsa, langat huutelivat niin kovasti minulle pussista, niin että mekko ohitti kortit kiireysjärjestyksessä.

Nopea oli neulottava ja lanka kivaa neuloa! Ja langan väri aivan täydellinen, lämmin punainen!


Malli: Moda 2/2009, malli 36, tytön pitsitunika
Koko: 1/2-vuotiaalle
Muutokset: Pidennetty n. 15 cm, kaulanaukkoon ja helmaan pujotettu kumilanka, silmukat laskettu uusiksi
Puikot: 3,5 ja 4
Lanka: Ohjeesta poiketen GGH Bali
Langan menekki: 120g


Vielä en osaa päättää, että kiristänkö helman kuminauhalla pallomaiseksi vai jätänkö hulmuamaan vapaasti. Alimmaisessa kuvassa helmaa on kiristetty, mutta voisi kiristää enemmänkin, ei oikein kuvasta huomaa. (Siksi tuollaiset mustat nauhat roikkuvat sivulla.) Kaulanaukko jäi todella löysäksi, eikä joustin jaksanut vetää kaulanaukkoa kasaan, vaan jäi löpäksi, vaikka tein ohjetta vähemmillä silmukoilla ja pienemmilllä puikoilla, mutta kumppari korjaa tilanteen oikein passelisti!

Olin maanantaina neuvomassa (pitämässä jonkin sortin lyhytkurssia) joulukorttien tekemisessä leimaamalla ja 3D-tekniikalla. Tässä muutama kurssia varten malliksi tehty joulukortti. Yksi näistä tosin jalostuu ihan tänä jouluna lähetettäviksi joulukorteiksi.

3 kommenttia:

  1. Kaunis mekko ja suloinen tytteli! Helma-asiaan en osaa kommentoida, musta molemmat on tosi kivat ja toimii kuin päin vaan. Mä en osais edes tehdä tuollaista, saatika sitten muuttaa valmista ohjetta... Hattua nostan (hieman kadehtien)! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis mekko. MInä en ole koskaan suuremmin neulonut ja tuollaiseen mekkoon multa menisi varmaan vuosikymmen :D Upea!

    VastaaPoista
  3. Kiitos NorppaStiina! Mietin, jos jotenkin virittäisi helman niin, että voisi käyttää sekä että, jos olisi vaikka kultaista kuminauhaa jossain tai punaista... Koska mustakin molemmat vaihtoehdot on kivat. Tää oli helppo tehdä ja muutoksetkin oli aika vähäisiä, puikot vaan käteen ja neulomaan :)

    Kiitos Piia! Tää oli tosissaan nopea neuloa, ei mennyt 1-vuotiaan äidiltäkään kauaa, lanka on paksua ja joutuisaa. Minäkin varsinaisen neuleharrastukseni aloitin Pirpanaa odottaessa, ihan viime metreillä, ettei minunkaan harrastukseni pitkä ole. Sitä ennen oli vain epäonnistuneita neuleita koulun kässätunneilta!

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)