perjantai 9. elokuuta 2013

Kaikenlaista

Heinäkuussa facebookin ompeluryhmässämme oli haasteena ommella niin, että naapuriinkin kuuluu. Piti ommella varastoja pienemmäksi. Selvisin haasteessa miinuksille kolmen metrin verran. Pakko sanoa, että kankaiden ostaminen on helpompaa, kuin niiden käyttäminen.

Meidän grillin suojus ei ollut kauhean kestävää sorttia. Oli se ehkä vähän turhan naftikin tuolle grillille, vaikka ostettiin aikoinaan isoin mahdollinen. Nyt ompelin grillille uuden hupun suojaamaan sateelta ja auringolta. Katsoin vähän mallia vanhasta hupusta, ja tein niin suuren, kuin kankaasta sai. Helmaan piti laittaa toista sorttia vielä soiro, että saatiin tarpeeksi korkea. Kangas on muovitettua tuulipukukangasta, ja näyttäisi toimivan tarkoituksessaan.


Kangasta meni yhteensä 3,6m. Ja tämän ansiosta ne miinukset haasteessa sitten tulivatkin lopulta. Sivuissa on kiristysnauhoina pätkät tarranauhaa, jotka kierrätin vanhasta hupusta.


Itselle tuli ommeltua myös tuubihuivi syksyä varten.


Ja Pirpana sai parit Saimit collegesta, joka tuntuu olevan uusi suosikkimateriaalini.


Olen innostunut nyt tekemään valepeitetikillä nuo kuminauhakujat housuihin. Helppo tähdätä tikki ja taite kohdilleen, ja näyttää kivalle.


Maitotyttörintamalla valmistui hauskasta Aalto-joustofroteesta kymmenen tunikaa.


Tykästyin tuohon kankaaseen tunikoita ommellessa, ja laitoinkin siitä tilausta menemään Royal-Tuotteelle. Sieltä tuota kangasta olisi vielä saatavilla. Ja ainakin vielä hetki sitten tunikoita oli jäljellä joka koossa Maitotyttö-kaupassa. Jos en olisi pikkuhiljaa lopettelemassa kuopuksen imetystä, tilaisin itselleni heti tämän(kin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)