keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Torkkupeitto

Jo pidemmän aikaa sähköistymättömästä, isosta torkkupeitosta haaveilleena, pääsin lopulta asiassa toteutusasteelle. 


Kankaat ensin lattialle päällekäin tasoiteltaviksi. Tietenkin tuo toinen kangas oli sen verran rutussa säilömisestä, että homma oli otettava uusiksi, ja ladottava kankaat päällekäin niin, että tuo ruskea jäi päälle. Sitten armotonta tasoitusta, jotta reunat olivat kohdillaan ja kankaat eivät jääneet pussille. Nupituksessa onneksi lapset auttoivat.


Molemmat kankaat ovat puuvillaneulosta, reunat kanttasin nelinkerroin kääntävän kääntäjän avulla. Pitkään tuo ruskea neulos etsi kaveria, mutta sitten tuli vastaan edukkaasti tämä Folk Fox -neulos. Hieman epäilytti, että onko liian retro, mutta kyllä se tuntuu hyvin istuvan maisemaan.


Nyt minulla on sitten riittävän suuri (150 x 260 cm) torkkupeitto, jonka alle mahtuu kerralla kokonainen aikuinen tai kaikki lapsukaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)